maanantaina

Millainen elämä on hyvää?

    Omasta mielestäni jokaisen järkevän ihmisen (tietysti pitäisi määritellä järkeväkin mutta en nyt tee sitä tässä) tulisi itse tuntea mikä on hänelle hyvää, kuhan se pysyy lakien sallimilla rajoilla (esim, ei aleta tappamaan koska se tuntuu hyvältä elämältä). Monet menevät yleisten hyve-käsitysten mukana. Tälläinen elämä nykyään monissa maissa sisältää perheen hankkimisen, koulutuksen, hyväpalkkaisen työpaikan ja omakotitalon saamisen. Itsekkin menen suurinpiirtein tämän mukana mutta lisään siihen ystävät (tietysti) lemmikin, luonnosta välittämisen, lomailun ja joskus jonkun vähemmän tavallisen tekemisen (lentokoneesta hyppääminen on käynyt mielessä).
    Pitkään eläminen katsotaan myös kuuluvan hyvään elämään mutta itse en välitä siitä niin paljoakaan (ainakaan vielä) toiveeni olisi elää n.70 vuotiaaksi. Mailmassa on sitten ihmisiä jotka vähän ajattelevat toisin kuin massat ja pitävät hyvänä elämänä mm.liitymistä johonkin kulttiin ja varallisuuden lahjoittaminen pois. En tuomitse näitä henkilöitä (vaikka usein heitä huijataan), se on heidän oma elämänsä. Monesti siis hyvä elämä määritetään masoojen mielipiteiden mukaan mutta on niitäkin jotka poikkeavat tästä ainakin jollain tasolla.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.