sunnuntaina

Eka kirjoitus

Ainakin Suomessa itseajattelua tuetaan ainakin sillä että kaikilla on vapaus ilmaista itseään ja tuoda omat omat mielipiteensä julki. tämän ansiosta ihmiset voivat muodostaa omiaa käsityksiään asioista ilman että sitä tarvitsisi pelätä (toisin kuin joissain maissa).
        Mutta myös esteitä löytyy kuten se että kaikkialla oleva media tarjoaa valmiita  ajatuksia ihmisille joita nämä sitten ehkä muokkaavat mutta silti valmiita erillaisilla mainoksilla, julisteilla ja kuulutuksilla. Tämä on juuri tällä hetkellä näkyvissä mm. eri puolueiden vaaliehdokkaiden ajatuksissa joita he kertovat ja "asettavat" ihmisten mietteisiin. Ihmiset pystyvät soveltamaan tieto paremmin jos he hakevat tiedosta  monenlaisia mielipiteitä ja näkökulmia, joiden avulla he voiv at miettiä asiaa monelta kannalta. Itse teen ainakin näin aina kun löydän jotain kiinnostavaa tietoa. Muiden kanssa väittely on myös osoittautunut erittäin hyväksi tavaksi muodostaa omia ajatuksia ja pitää niitä yllä, se on lisäksi erittäin hauskakin tapa.
      Ihmiset asettavat monesti itselleen arvoja joissa pysyä ja päämääriä jotta heillä olisi tarkoitus elämälleen. Mielestäni tämä on ihan hyvä syy koska ihminen olentona on aina pyrkinyt ylittämään itsensä ja ilman päämääriä tai tavoitteita joita yrittää ylittää/saavuttaa voi elämä tuntua turhalta ja masentavalta koska se on jäännyt polkemaan paikoilleen.
     Kokonaisuuksien hahmottamisessa tulee esille taas se että kannattaa etsiä samasta asiasta eri näkökulmia ja miettimällä niiden yhteyksiä ja erilaisuuksia ja siitä yhdistämään kokonaisuus. Pidän itseäni suurinpiirtein hyvänä kokonaisuuksien hahmottajana, tosin sekin vaihtelee aiheittain usein saatan olla todella huonokin.
      Ihmisille kyky kommunikoida on erittäin tärkeä koska Ihminen on sosiaalinen olento joka hakee huomioita         ja joka haluaa yleensä tuoda oman mielipiteensä julki. Jos siis kyky kommunikoida muiden kanssa on huono, niin oman mielipiteen julkituominen ei välttämättä onnistu. Ihminen joka ei osaa keskustella ei tule varmastikkaan pärjäämään mm. työelämässä(kään). Olen ihan hvä kommunikoimaan, joksus saatan olla aluksi ujo ja en esim. puhu paljoakaan mutta sekin menee ohi vähän ajan päästä. Kommunikoimista ei pysty parantamaan muulla tavoin kuin harjoittelemalla itse. Muiden kanssa keskusteleminen ja vaikkapa puhuminen puhelimessa onat mielestäni aika hyviä harjoituksia. Peilin edessä ilmeiden harjoittelminen voi myös auttaa.
     Oikeasti asioiden miettiminen ja humanitääriseen työhön osallistuminen auttavat ihmisistä ja luonnosta välittämisestä. Muiden kanssa tekemisissä oleminen ja ystävien hankkiminen ovat hyviä asioita ja luonnon tutkiminen on suositeltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.